sunnuntai 27. helmikuuta 2011

Viikonlopun saldo

Ei kyllä remontti yhtä naista kaipaa :D...onneksi...sillä itse olen ollut viikonlopun kuume- ja flunssapotilaana sängyssä, kun miehet teki taas remonttia.  Nyt on finnfoamit kauttaaltaan katossa ja rimojakin on jo sen päälle (tai käytännössä alle tai alapuolelle) laitettu. Vielä ois jonkin verran rimotettavaa edessä, mutta eiköhän sähkömies pääse jo lähipäivinä tekemään meille uusia sähköjä niin ei tarvi tämän "jatkoroikkakaaoksen" keskellä elää. Kaikki sähkö tulee tällä hetkellä akselilta takkahuone/pesuhuone/sauna ja sieltä on siis kaikkialle vedetty jatkojohtoja ympäri taloa...kahden sulakkeen varassa siis elellään ja jopa wc:ssäkin on johdollinen Ikean pöytälamppu :D


Finnfoamien ylle (eli käytänössä jäi alle ja piiloon) tehtiin ristikkäisrimoitus (ei varmaan oikea termi rakennusoppisesti, mutta ehkäpä riittävän selkeä) Tässä keittiönkatto vielä ilman finnfoameja.


Finnfoam-levyjen kiinnitys aloitettiin olohuoneesta käsin. Kuvassa näkyy myös alue, josta parkettia on purettu ja johon on tarkoitus levittää keittiön lattialaatoitus.


Ja näin sai keittiökin levyt kattoon


Viimeisenä oli vuorossa eteinen. (Siinä on toinen maalattu peilikaappi jo komeasti omalla paikallaan :D)


...ja käytävä (näyttää olevan muutama pala vielä vanhaa halltexiakin katossa


Finnfoamien ja seinän väliin jääneet raot (ja muutkin ylimääräiset raot) täytettiin uretaanilla.


Ja uudet koolaukset uusista rimoista asennettiin uretaanin siistimisen jälkeen.


olohuoneen toinen pääty


Lopulta eteinenkin sai finnfoamit kattoon ja rimoitus jatkui jo keittiön puolella


Keittiön ja eteisen kattoa vielä keittiön suunnasta

torstai 24. helmikuuta 2011

Muutto ja loppusiivoukset ohi ja remonttielämä jatkuu...

Niin se vain onnistui parin päivän aikana, vaikka hyvin skeptinen olin vielä maanantaina klo 16, kun mitään ei ollut vielä pakattu ja muutto alkoi tiistaina. Eilen sitten illalla siivosin entisen kodin loppusiivouksen merkeissä ja J teki serkkunsa kanssa vähän remonttia eteenpäin :)...saatiin jo Finnfoam-levyjä eristeeksi osaan kattoa, vielä ois muutama neliö levytettävää, mutta eiköhän ne alkuviikolla ole jo katossa :)

Finnfoamien laitto aloitettiin olohuoneen katosta yläpihan puolelta


Ihanasti vain tuo ällö keltainenkin heijastaa valoa tuon mustan tervapaperin jälkeen :D


Hassua, miten hyvältä tuntuukin asua nyt täällä kaaoksen ja pölyn keskellä. Kyllä se vaan rentouttaa eri tavalla, kun ei tarvi kahden asunnon välillä ravata. Se on jännä, kuinka pientenkin asioiden eteneminen tuntuu vaan niin hyvältä. Tietää et jokainen teko edistää sitä valmiiksi tulemista, joten lähes tulkoon kaikki vapaa-aika tulee kyllä käytettyä remonttiin. Nyt on kyllä ihana lähteä huomenna töihin rentoutumaan, kun alkaa olla melko puhki olo :D

Ai niin...ja tänään löydettiin jotain aivan älyttömän ihanaa sisustukseen kun käytiin katselemassa kattolevyjen vaihtoehtoa. Bauhausissa oli AIVAN ihana kattovalaisin, joka on pakko saada eteisen ja käytävän risteyskohtaan ;)

Kuvassa se ei tietenkään näytä niin hienolta kun luonnossa, kun valot heijastelivat ristikkojen yllä olevasta peilistä. Mut näyttää siltä, et saman lampun sais Ruotsista puolet halvemmalla ku suomesta...pitääköhän lähteä ruottinmaalle soppaileen :P


tiistai 22. helmikuuta 2011

stressi helpottaa...

ISO kiitos siitä kuuluu siipalleni J:lle ja hänen kaverilleen, jotka olivat tänään minun työpäiväni aikana muuttaneet lähes kaiken jo uuteen kotiin. Huomiseksi jäi enää vain jotain pientä Huopalahden asunnolle ja loppusiivous...ja toden totta muuttostressi laukesi.
Pitihän se heti laittaa uudessa kodissa iMac 27" virtalähteeseen, jotta pääsee päivitteleen blogia isommalta screeniltä ja muutenki selaileen nettiä isommassa koossa...normi läppäri on tuntunut vaan niin kauhean pieneltä tähän ruutun totuttua...
Mutta nyt saunaan <3 ja unille, jotta jaksaa huomenna taas ahertaa.

sunnuntai 20. helmikuuta 2011

muuttostressi

aaa-puuu-va...apuva apuva...tiistaina pitäis aloittaa muutto eikä mitään ole vielä pakattu :O...Mulla on vielä joka päivä töitäkin ennen keskiviikkoa, joten ei hirveesti ehdi kotona olla...kai se häätyy yöt sit pakkailla...kaikenlisäks J sairastui ja kuumeilee nyt viltteihin kääriytyneenä...eihän tällainen voi yhtään stressata, eihän?!?
Onneks on pari kamua lupautunut keskiviikkona muuttoavuks ja ISO peräkärrykin saadaan J:n kaverin kautta lainaan...toivottavasti saatais kuiten jo tiistaillekin muuttoapua, että keskiviikkona ois varmasti kaikki kamat jo uudessa kodissa ja torstaina päästäis vanha asunto siivoamaan ja avaimet luovuttamaan. Eipähän ainakaan tarvitse miettiä seuraavien vapaiden ohjelmaa. Toivotaan että kaikki järjestyy ja muutto sujuu ongelmitta tavoiteajassa... Huomenna siis banaanilaatikoiden hakuun :P

lauantai 19. helmikuuta 2011

Keittiö nro 3 sijaitsee kakkosmakkarissa

Niin kuin aiemmin jo mainitsin keittiö on siis taas muuttanut ja se sijaitsee nyt kakkosmakkarissa :) Muutto sinne, koska aiemman paikan päältä purettiin myös katto ja pölyäminen oli ihan kauheaa...ei ole kiva syödä pölyisiä ruokia pölyisistä astioista...

Remppakeittiö kakkosmakkarissa


Tässä vielä muutama kuva siitä miten olemme ajatelleet keittiön laatoituksen laajentaa olkkarin puolelle, jottei ruokapöytä/tuolit jää roikkumaan lattioiden rajalle...eli teipattuun rajaan asti olis tarkoitus tulla keittiönlaattaa...




sähkökaappi

Uusien sähköistysten myötä tulee myös sähkökaappi muuttumaan nykyaikaisempaan ja minäkin osaan vaihtaa sulakkeet ;) (vain kytkimen napsaisu) :D

Tältä käytävä näytti ensin...mitä nyt vähä jo seinää purettu ;). Sähkökaappi oikean seinän yläreunassa

Tällainen hirvitys...ja inhottavat sulakkeet :D

Seinä jo purettuna

Ja tältä käytävä näyttää nyt

Eteisen roosa vaihtui myös piazzaan

Eteinen oli alkuun mielestäni ällöttävän roosanpunainen. Se teki eteisestä myös hyvin ahtaan oloisen ja niinpä päätimme vaalentaa seinät samaan sävyyn kuin muutkin vaaleat seinäpinnat tulevat olemaan eli jälleen kerran Tikkurilan Piazzalla. Eteiseen sijoitamme toisen maalatuista peilikaapeista, mutta siitä ei ole vielä kuvia kun kaappi saa paikkansa siitä vasta tänään :) Kuvista puuttuu siis tottakai vielä katot ja listat, mutta tässäpä esimakua :D

Eteisen seinän väri ennen maalausta


Ja pohjamaalia pintaan...


Lopulta seinästä tuli juuri mukavan vaalean harmaa. Sävy johon olen oikein tyytyväinen


Tässä eteinen maalattuna ja remonttimatot takaisin lattiassa :D Peilikaappi tulee sijoittumaan vasempaan laitaan.

makkarin seinän muutos

Meidän makuuhuoneeseen emme hirveästi nyt muutoksia tehneet. Siellä on valmiina yksi seinä valkoista tiiltä ja toisella seinällä on haalean violetti tapetti, johon olen ihan tyytyväinen. Vain ovi seinä oli kauhea. Maali oli hyvin saatu epätasaisen laikkuiseksi ja jostain kohtaa pilkotti violetti maali ja toisesta sininen. Maalasimme siis kyseisen seinän meidän kodin tulevalla "yleisvärillä" Tikkurilan Piazzalla, josta värilastumalli löytyy värimaailma-päivityksestä. Sijoitimme samaiselle seinälle toisen maalaamistamme peilikaapeista. Makkariin tehdään sitten katto- ja lattiaremonttia joskus myöhemmin ja silloin vasta lähtee verhokappakin kävelemään.  Tässäpä kuvia ennen- ja jälkeen :) (lattia- ja kattolistat kyllä vielä puuttuu)


Ihanan laikukas seinä


Seinä piazzalla maalauksen jälkeen


Peilikaappikin löytänyt paikkansa :)

Kaivattu pohjapiirros

Muutama on kysellyt millainen pohjapiirros asunnossa on ja minä tolvana en ole muistanut sitä tänne blogiin laittaa aiemmin, joten tässäpä tämä nyt :)


Sisälle kuljetaan yläpihan puolelta ja autotalliin ja varastoon alapihan puolelta

perjantai 18. helmikuuta 2011

Valintoja, valintoja ja valintoja...

niitä on tämä remontointi pullollaan. Ei sitä aiemmin ole tullut ajatelleeksi, kuinka paljon pitää remontoinnin yhteydessä tehdä valintoja. Minulle valintojen tekeminen on aina ollut haasteellista ja tuntuu edelleen olevan...jahkailen ja pähkäilen vaihtoehtojen hyviä ja huonoja puolia ja mietin mikä vaihtoehto ois järkevin ja mikä ehkä kuitenkin mielyttäis eniten silmää. En varmaan ikinä selviäis valinnoista, joita täytyy tehdä taloa rakennettaessa...huh huh....noh, onneksi näitä remontoinnin valintoja ei tarvitse tehdä yksin :)
Tulipas jaariteltua, mut nyt siis siihen valintaan eli piti valita sähkökalusteet, kun uusimme sähköt lähes kaikkialle kotiimme. Valitsimme sitten enston impressivon valkoisena. Toinen vaihtoehto olis ollut sama harmaana, mutta sitten mietimme, että jos joskus kuitenkin haluaa muuttaa seinien värejä niin valkoinen on ajattomampi ja sen kanssa sopii useammat värit yhteen...oishan se harmaa ehkä ollut tyylikkäämpi, mutta tässä valinnassa tais siis järki voittaa :D


Tässä kuva enston impressivosta (kuva googlesta)


Remontti on edennyt, mutta kuvat edelleen J:n puhelimessa. Jospa saisin kuvia illalla taas koneelle ja päivitettyä tänne, kun kotiudumme vielä hetkeksi vuokrakotiimme Helsinkiin (nyt on yövytty taas pari yötä Klaukkalassa ja voi miten ihanaa on, kun on päässyt kylminä pakkasiltoina SAUNAAN...tätä olen odottanut :)) Nyt alkaa viikonloppuna työn ohessa ahkera pakkaaminen kotona, sillä seuraavana tiistai- ja keskiviikkoiltana ois muutto edessä. *wink wink kaikki paikalle kykenevät* - muutoapu on aina tervetullutta ;)

tiistai 15. helmikuuta 2011

Keittiö muutti taas...niin ja onhan meillä uusi kakkosbiilikin :)

Keittiö muutti taas. Meillä on jo kolmas keittiö :D - remonttikeittiö sijaitsee nyt sinisessä makkarissa, kun saimme sieltä kaikki keittiönpurkujätteet vihdoin kannettua autotalliin odottelemaan kaatopaikalle lähtöä. Remppakeittiön muuttaminen makkariin oli järkevää, kun siitä missä se aiemmin sijaitsi pitää alkaa repiin huomenna katto ja ikkunakappa irti, joten ei oo kiva jos "keittiö ja ruokavälineet" on kauhean pölykerroksen alla, ja siitä makkarista saa ovenkin kiinni, joten voi huoletta alkaa hiomaan/tasoittaan keittiönlattian betonia :). Tänään sai myös eteisen roosat seinät pohjavärin pintaan ja huomenna sitten ensimmäinen kerros oikeaa sävyä :) Meidän makkari on nyt tämänhetkisen remontin osalta valmis. Sieltä maalattiin yksi seinä ja tänään purimme ja kokosimme sinne toisen niistä harmaista peilikaapeista. Tuli tosi kiva makkari (toki sanoin jo J:lle, että vuoden loppuun mennessä haluaisin kuitenkin laminaatit molempiin makkareihin, joten sitä sitten odotellaan :D). Kuvia näistäkin työvaiheista napsin, mutta ne ovat edelleen J:n puhelimessa ja J töissä...no jospa sitten loppuviikosta tulee sit lisää kuvia remontista :)
Ai niin ja se auto...nyt meillä tosiaan on kaksi kappaletta punaisia farmariautoja :D...Aiempi (se ykkös auto :)) on Opel Astra ja nyt ostettiin Audi A4...hih, me olemme nyt punaisten autojen tiimi :D
Alla Audin kuvia sivusta jos toisesta :)



sunnuntai 13. helmikuuta 2011

Kuvia tilatusta keittiöstä

Laitan nyt piirroskuvat tilatusta keittiöstä. Välitilan laatta on niissä vääränlainen ja pöytätaso on vääränlainen sekä lattia, mutta näette vähän osviittaa :)

tason oikeaan laitaan on jouduttu jättämään tyhjä kolo, kun patteri yltää sinne asti :(


Ja tällainen on kokonaisuus L-seinällä. Kaappien rungot tulevat olemaan siis valkoiset, vaikka kuvassa näyttää harmailta. L-seinän olkkarin puolelle on siis suunniteltu televisiota, joka näkyy myös tässä kuvassa :D


Yläkaapit tulevat olemaan siis tällaiset. Ja lisäksi yksi maitolasinen kippikaappi.


Ja alalaatikot ja korkea pystykaappi tulevat olemaan tätä sävyä


Nyt pitää jo kiiruhtaa taas yöksi töihin valvomaan nuorison unta. Viimeistä yötä viedään ja tiedä vaikka innostuisin taas päivitteleen jotain. Huomenna on kotona luvassa pakkailua ja tiistaina menemme taas remontoimaan.

Kuvia kehiin

Viime yönä lupailin että laitan kuvia tän hetkisestä tilanteesta. Tässä niitä nyt melkoinen pläjäys :)



Tämä oli tilanne perjantai aamuna, kun akvaarioseinäkin oli vielä osittain paikalla. Keittiöönhän oli ennen kulku seinän oikealla olevasta oviaukosta


Tilanne seinän toisella puolella; secunda-levyt otettu jo irti, mutta ikkuna-aukko ja ovi erottuu vielä selkeästi

Mutta niin siinä vaan kävi, että seinä purettiin iskän avustuksella ja uutta kakkosnelosta naputeltiin jo perjantai iltana



Tältä siis näyttää nyt. Enään ei keittiöön kuljeta seinän oikeassa reunassa olevasta oviaukosta vaan oikealle ja vasemmalle tulee n. 60 senttiset seinän pätkät ja kulku tulee olemaan seinän kesellä olevasta mukavan leveästä aukosta, joka yltää kattoon asti :)


Keittiö olohuoneen suunnasta. Keittiön ja olkkarin välille tulee siis tuollanen L-mallinen seinä. Ja niinkuin kuvista näkee kattokin on purettu, jotta sähkäri pääsee tekemään töitä eikä putket roikkuisi huoneen keskellä kuten nyt :)


Tänään aamulla kun pakkasta täälläkin oli -21 (ihan liian kylymä) halusi rakkaani käydä tarkistaan, että onhan katto vielä ylhäällä, eikä ole romahtanut puretun seinän kohdalta. Samalla hän otti kodillamme ihanan aurinkoisia kuvia, jotka on pakko vielä tänne lisätä :)

L-seinän tälle puolelle sijoitetaan jääkaapi ja sen viereen 120 senttiä leveä pöytätaso (ikäänkuin ulokemaisesti)


Pahoittelen kuvan epätarkkaa laatua, mutta tästä näkee miltä "akvaario-seinä" näyttää nyt keittiön suunnasta. Oikeasta ja vasemmasta reunasta tullaan levyttämään siis n. 60 senttiä molemmilta laidoilta.


Ja näin ihanan paljon tulee keittiöön valoa, kun olhuoneen ikkunoistakin tulvii auringon säteet keittiöön asti :)



1½ viikkoa ja muutto remontin keskelle edessä

Niin se vaan on, aika kuluu huristen ja muutto remontin keskelle on reilun viikon päästä edessä. Onneksi iskä on ollut suurena apuna ja ovat saaneet paljon aikaan J:n ja J:n serkun kanssa viikonlopun aikana. Sisäkatot on revitty jo alas, makkarin seinä maalattu, keittiön seinätolpat kaadettu ja kattoa tuettu, ja akvaariolasi seinä on kuin eri seinä kokonaan :D... Nyt alkaa oleen sähkömiehen ja putkimiehen hommien vuoro. Remonttikuvia päivittelen mahdollisesti huomenna, mutta nyt ajattelin laittaa muutaman kuvan nykyisen vuokra-asuntomme sisustuksesta (pahoittelen kuvien huonoa laatua). Haikein mielin on tästä asunnosta ja sen sisustuksesta nyt luovuttava. Huopalahdessa on ollut hyvä asua, mutta onhan se ihana päästä omaan ja saada neliöitäkin tuplaten. Nooh jospa sitten kesällä viimeistään (toivottavasti jo loppu keväästä :D) pääsisi miettimään uudessa omassa kodissa ainoastaan sisustusjuttuja remontista murehtimatta :)...siihen asti on vain tyydyttävä ihaileen muiden sisutusblogien ihastuttavia sisustuksia ja keräileen vinkkejä niistä ;)


Vuokra-asunnon keittiö eteisen suunnasta


Keittiö (tai ruokailuryhmä) olohuoneen suunnasta


Olohuone eteisen suunnasta


Ja sohvan virkaa meillä on toimittanut levitettävä "vierassänky" levitettynä ja hirveällä kasalla tyynyjä. Ajattelimme, ettemme osta vielä tähän vuokra-asuntoon sohvaa, kun ei tiedä millainen oman kodin olohuone tulee sitten olemaan. (Onpas olkkarin tuuletusikkuna kuvassa rumasti auki)