lauantai 17. joulukuuta 2011

Meilläkin oli lunta, mutta nyt musta maa...tuleekohan musta joulu?!?

Itsenäisyyspäivänä oli meilläkin lunta, mutta ei ole enään. Tuleekohan musta joulu?!...No mieli on ainakin valoisa ja värejä täynnä, joten eihän sillä ole väliä miltä ulkona näyttää. Tässä kuitenkin pari kuvaa itsenäisyyspäivän ulkoilultamme ja viimeisenä lumienkeli, jonka allekirjoittanut teki Oulussa kaveripikkujouluissa. (Vaatteet päällä kylläkin ;))

Liekki iloisena lumisella pellolla


Semi löysi ojasta jotain kivaa ja hyppäsi sinne


Liekki - the saalistaja


Mmm..olipas herkullisia jäniksen papanoita


Talven ensimmäinen lumienkeli




maanantai 12. joulukuuta 2011

Eteisen remontti jatkuu ja emäntä vain kasvattelee masuaan näin joulun alla...

Ja niin meidän eteisremonttimme jatkuu. Lattia on laatoitettu ja saumattu (kuvassa valitettavasti suojapaperin alla) ja seiniä on paklattu ja hiottu. Huomenna J pääsee mahdollisesti jo maalaamaan, jos putkimies ehtii tulla patterin irroittamaan seinästä. Ollaan mahdollisesti vaihtamassa patteria jonkinlaiseen "pyyhepatteriin" tms., jotta saisi tulevaisuudessa kinttaita, lapasia ja pipoja sille kuivumaan. Tai sitten vain johonkin useampi lehtiseen patteriin, jolla on enemmän lämmitysarvoa kuin nykyisellä.

Seinien paklaaminen on taitolaji...;)


Jouluakin on vähän laiteltu ja makuuhuoneen verhotkin vaihtui talvisempiin. Tykkään kyllä kovasti näistä makkarin verhoista ja sopivat hyvin makkariimme, kun seinäkin on liilan värinen (ko. seinää ei kyllä kuvassa näy). Joulutähdet ovat minusta ehdottomasti parhaita joulukoristeita ja olen ihan lumoutunut niiden tuomasta valosta. Voi kunpa niitä viitsisi pitää ikkunoissa koko talven :)

Makuuhuone talvikuosissa joulutähden kera



Olohuone/Tietokonehuone tilaan toimme myös joulua punaisilla verhoilla ja joulutähdillä


Ja miksi tämä rouva on lusmuillut koko syksyn?!? Tuleva Pikku-Toukkamme on vallannut mahani ja vienyt kaikki voimani. Olen ollut 9 viikkoa sairaslomalla todella kauhean olon vuoksi. Mikään ei ole pysynyt sisälläni tai jos on, on se noussut hetken kuluttua suun kautta takaisin ylös. Sohvan pohjalla on tullut vietettyä suurimman osan aikaa Nyt onneksi on alkanut helpottamaan ja pääsen palaamaan töihinkin :)....Jospa jaksaisin päivitellä blogiakin ahkerammin.
Joulun odotusta kaikille ja nauttikaa jouluvaloista, kynttilöistä yms. mikä saa hymyn huulillenne.

Pikku-Toukka rv 16+3


keskiviikko 7. joulukuuta 2011

Marraskuista mökkimaisemaa Pohjois-Savossa

Kyllä se vaan on jännä homma, kuinka talven tulo on venynyt piiiiiitkään koko Suomessa. Vietimme marraskuun toka viimeistä viikonloppua J:n suvun mökillä Kiuruvedellä, jossa meillä on tapana mökkeillä kesälläkin useamman kerran. Mökilläkään ei ollut vielä silloin lunta eikä järvikään saanut kuin hyvin ohuen jääpeitteen viimeisenä mökkiyönä. Silti vallaton Pikku-Liekki juoksenteli jäätä pitkin lähi luodolle. Kyllä se vähän mamman sydäntä kylmäsi :O
Mökkeilimme tällä kertaa ihan "hyöty"tarkoituksessa. J kaateli viikonlopun ajan veljensä kanssa mökin pihasta meille polttopuita tulevaa varten, jotta saamme saunaa lämmitellä. Ja allekirjoittanut laittoi tietysti savotan miehille pötyä pöytään, jotta jaksavat ahertaa.

Puita kaadettuna ja pinottuna


Järvikin sai ohuen jääpeitteen ja laiturin pinnassa huurretta


Rantasauna


Järvimaisemaa Sulkavajärven rannalta