perjantai 11. toukokuuta 2012

Valmis lastenhuone

Lastenhuone alkaa olemaan siinä määrin nyt valmis, että päätin ottaa siitä nyt kuvia tänne blogiinkin. Vielä puuttuisi muutama koristetyyny, mutta kun en yhtään tiedä minä päivänä ne ompelen (verhot sentään sain jo ommeltua :)) niin ajattelin nyt laittaa nämä kuvat jo julkaisuun :)
Huoneen remontointiin ja sisustamiseen ei onneksi ole kulunut hirveitä määriä rahaa. Takaseinähän tapetoitiin jo vuosi sitten ja seiniäkin maalailtiin jo silloin, mutta nyt revittiin vanhat lasikuitutapetit verhokapan myötä pois ja laitettiin maalattavaa tapettia. Lopulta seinä maalattiin tutulla ja turvallisella Piazza-sävyllä. Kattolevyt vaihdettiin myös ja lattiaan laitettiin laminaatti, jonka sävyyn olen niin tyytyväinen. Huoneessa on tällä hetkellä vierassänky (kun pinnasänky on meidän makuuhuoneessa), itse tuunattu hoitopöytä, vaatekaappi sekä nojatuoli. Sänky on serkultani (hän antoi sen pois, kun ei enää tarvinut), hoitopöytä huuto.netistä ja vaatekaappi sekä nojatuoli tori.fi:stä ja kaikista huonekaluista olemme yhteensä maksaneet 30 euroa. Ei siis hullummin :) Toki hoitopöydän maaleihin, kului hieman rahaa ja nojatuoliin ostin uuden päällisen Ikeasta. Odottelen jo kovasti että pääsen istuskeleen nojatuoliin ja imettämään huoneen tulevaa asukasta :D
Raitapuuvillaisen Matti ja Maija -verhokankaan ostin Ompelun ihanuus -verkkokaupasta.

Pieniä mattoja, jottei ihana uusi lattia peity maton alle

Itse tuunattu hoitopöytä ja vaatekaappi

Tuleva imetysnurkkaus?!? Tuolin käsinojalla äitini minulle virkkaama  torkkupeitto, jonka alla olen torkkunut vuodesta -83. Nyt peiton saa meidän pikkuinen :)


Lopuksi laitan tähän vielä muutaman ennen ja jälkeen kuvan ko. huoneesta. Alkuperäiset kuvat ovat tammikuulta 2011, kun kävimme kotiamme ensimmäistä kertaa katsomassa, kun se oli vielä myynnissä.

Kuva huoneen ovelta tammikuussa 2011

Kuva huoneen ovelta toukokuussa 2012

Kuva ovelle päin huoneen perältä tammikuussa 2011 (vanha, kiinteä nyt jo purettu vaatekaappi)

Kuva ovelle päin huoneen perältä toukokuussa 2012

torstai 10. toukokuuta 2012

Kotiutumisvaatteet

Malttamattomana pakkailen täällä jo vauvan sairaalakassia ja sinne olen valinnut kotiutumisvaatteita. Piti valita kaksi settiä (erikokoiset), kun ei tietystikään ole mitään tietoa vauvan koosta. :)


setti kokoa 56


setti kokoa 50


Näiden sisäasusteiden päälle on tarkoitus pukea vielä ulkovaatteet, jotka alla olevassa kuvassa. Kaikki vaatteet ovat niin ihanan pieniä <3....voi kumpa se jo syntyis :)

vanuhaalari, myssy ja tumput


10 minuutin päästä poksuu jälleen uudet viikot. Siis perjantaina 11.5. tulee täyteen 38+0 eli tasan kaksi viikkoa laskettuun aikaan, mutta pahimmillaanhan mä joudun vielä tätä 4 viikkoa masussa kanteleen...olisin jo niin valmis synnyttämään ja samaan nyytin syliin <3...odottavan aika on pitkä!!!

torstai 3. toukokuuta 2012

Vappupallona vappupäivänä

Vappupäivänä pääsin kuin pääsinkin köpöttelemään sillan yli Seurasaareen piknikille. Itsetehdyt munkit, tippaleivät ja sima maistuivat erityisen hyvälle aurinkoisessa säässä pienen kallion suojassa rakkaan aviomieheni kanssa. Pitihän sitä napsaista kuvakin "vappuapallosta" :)

Vappupallo



Eilen oli neuvolakäynti ja toissayönä vierailtiin myös Kättärillä. Pikku-Toukka ei ollut ilmoitellut itsestään juuri mitään vappupäivänä, joten illalla alkoi armoton liikelaskenta ja vähäisten liikkeiden vuoksi meidät kutsuttiin käymään kätilöopistolla. Siellä onneksi oli arvot ja käyrät kohdillaan ja liikkeitäkin tuntui jo 15 tunnissa. Ainoan pelonaiheen nostivat kätilöt. Heidän mielestään vauva oli perätilassa ja niinpä paikalle kutsuttiin myös lääkäri, joka ultrasi. Lääkärin ultran perusteella vauva on kuitenkin edelleen raivotarjonnassa ja pikkuisen painoarvioksi saatiin tällä hetkellä 2700g


Neuvolakuulumiset 36+5 (2.5.2012)
Paino: -150g/vko, kokonaispainonnousu raskauden alusta 3,1kg
pissassa proteiinit +1
RR 129/89 (kättärillä edellisenä yönä 116/73)
verensokeri puolitoistatuntia ruoan jälkeen 5,7
sf-mitta 33,5 (puoli senttiä pienentynyt :))
raivotarjonta
liikkeet: ++
vauvan syke 152


36+1