sunnuntai 13. maaliskuuta 2011

Hiljaiseloa blogissa mutta ei remontoinnissa

Kovasti on remontti edennyt tälläkin viikolla ja ei ole ehtinyt blogiakaan päivitellä. Seinät ovat saaneet lopullista väriä pintaan ja juuri äsken asenneltiin jo hieman sisäkattoakin. Välillä meinaa toivottomuus vallata mieleni mun, kun torstaina pitäisi olla keittiön seinät kunnossa, kun keittiönkalusteet tulevat. Sähkötyötkin ovat keittiössä vielä kesken, mutta pitkän seinän pistorasioille on jo porattu reijät ja johdot on pujoitettu. Toivottavasti torstaina on jo keittiö kunnossa, eikös torstai ole toivoa täynnä :D


Alkuviikosta paklattiin ja hiottiin entisiä kappojen taustoja ja tehtiin pohjia lasikuitutapetille, jota tuli vain entisten verhokappojen tilalle.


Lasikuitutapetti vedettiin tämän hiotun seinän päälle ja siihen pohjamaali ennen varsinaista maalisävyä. (valitettavasti ei ole kuvia tapettivaiheesta)


Näin kelta-valkoinen seinä sai Piazzan pintaansa kuten myös yläpihan puoleinen ikkunaseinä (kuvan vasemmassa laidassa)


Olohuoneen pitkä seinä maalattiin Tikkurilan Kontiaisella niin kuin alkuun jo suunniteltiin. Omasta mielestäni seinä on juuri oikean ja ihanan värinen, mutta J:n mielestä hieman liian tumma. (Huomatkaa uusi verho ja patterimuoti :D...miten istuisi mustana? ;))


Kokonaiskuvaa keittiön suunnasta.


Vanha sähkökaappi on historiaa ja tilalle on tullut uusi hieno kaappi pikasulakkeilla. Vielä ei kyllä ole käytössä kuin 3 sulaketta 30 sulakkeen taulusta :D


Kattopistorasiat on kiinnitetty jo kattoon, mutta nyt on edessä finnfoamin kaiverrusta kattoon tulevien sopttilamppujen kohdalta, jotta saadaan kipsilevypalanen lämpösuojaksi lamppujen kohdille. Kaksi on vasta kaiverrettu ja vielä on monta kaivertamatta (tässä kuvassa rastit kuvaavat spottien kohtia).


Keittiön seinä näytti sunnuntaiaamuna tältä. Pistorasioita tulee ylös ja alas :)


Ja näin sai keittiönseinäkin pakkelilla hienon naamiovärityksen, mitäs sanoisitte tällaisesta lookista? ;) Vielä on vähän työtä edessä, että pinta on maalattavassa kunnossa...


Sunnuntai-illan hämärtyessa aloitimme vielä sisäkaton nitomisen paikoilleen.


Näinhän se homma etenee...


Semppulikin kestää hyvin remonttia...se ei turhaa stressaile...
"Hei, minähän voin seurailla Klaukkalan katuelämää ikkunoistakin :)" 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti