sunnuntai 27. helmikuuta 2011

Viikonlopun saldo

Ei kyllä remontti yhtä naista kaipaa :D...onneksi...sillä itse olen ollut viikonlopun kuume- ja flunssapotilaana sängyssä, kun miehet teki taas remonttia.  Nyt on finnfoamit kauttaaltaan katossa ja rimojakin on jo sen päälle (tai käytännössä alle tai alapuolelle) laitettu. Vielä ois jonkin verran rimotettavaa edessä, mutta eiköhän sähkömies pääse jo lähipäivinä tekemään meille uusia sähköjä niin ei tarvi tämän "jatkoroikkakaaoksen" keskellä elää. Kaikki sähkö tulee tällä hetkellä akselilta takkahuone/pesuhuone/sauna ja sieltä on siis kaikkialle vedetty jatkojohtoja ympäri taloa...kahden sulakkeen varassa siis elellään ja jopa wc:ssäkin on johdollinen Ikean pöytälamppu :D


Finnfoamien ylle (eli käytänössä jäi alle ja piiloon) tehtiin ristikkäisrimoitus (ei varmaan oikea termi rakennusoppisesti, mutta ehkäpä riittävän selkeä) Tässä keittiönkatto vielä ilman finnfoameja.


Finnfoam-levyjen kiinnitys aloitettiin olohuoneesta käsin. Kuvassa näkyy myös alue, josta parkettia on purettu ja johon on tarkoitus levittää keittiön lattialaatoitus.


Ja näin sai keittiökin levyt kattoon


Viimeisenä oli vuorossa eteinen. (Siinä on toinen maalattu peilikaappi jo komeasti omalla paikallaan :D)


...ja käytävä (näyttää olevan muutama pala vielä vanhaa halltexiakin katossa


Finnfoamien ja seinän väliin jääneet raot (ja muutkin ylimääräiset raot) täytettiin uretaanilla.


Ja uudet koolaukset uusista rimoista asennettiin uretaanin siistimisen jälkeen.


olohuoneen toinen pääty


Lopulta eteinenkin sai finnfoamit kattoon ja rimoitus jatkui jo keittiön puolella


Keittiön ja eteisen kattoa vielä keittiön suunnasta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti